Kuva

Modernisoituva Suomi kuvattiin 16 mm:n filmille. Kamerana käytettiin Eclair ACL 2:a. Se toimii akkuvirralla, ja siihen liitetään filmimakasiini, johon mahtuvat 100, 200 ja 400 jalan makasiinit. Metreissä mitaten ne ovat 30, 60 tai 120 metrin keloja.

Elokuva on kuvattu seuraaville 16 mm:n filmeille:

  1. Kodak Vision 3 250D 7207 negatiivi (markkinoilla vuosina 2004-2009). Tuotannossa oli käytössä 89 m tätä filmiä.
  2. Fomapan 100A Reversal kääntö (ei tiedossa, milloin ollut markkinoilla). Tuotannossa oli käytössä tätä filmiä 2 x 30 m rullaa.
  3. Kodachrome 100T 7291 negatiivi (markkinoilla vuosina 1983-1989). Tuotannossa oli käytössä tätä filmiä 1 x 30 metrin rulla.

Kaikki tuotannossa käytetyt filmit olivat joko vanhentuneita tai ns. Short-end-filmejä (filmi on käynyt makasiinissa, mutta se on tuotannossa jäänyt käyttämättömäksi).

100T-filmejä oli säilytetty huoneenlämmössä, mikä vaikutti merkittävästi filmin värien kestävyyteen. Fomapan-rullat pidettiin vain ajoittain oikeaoppisesti kylmässä (jääkaapissa tai kellarissa), mutta välillä taas huoneenlämmössä. Ainoastaan päärulla 250D oli systemaattisesti oikein säilytetty - se näkyi myös jäljessä!

Ääni

Modernisoituvan Suomen ääniraita on kuvaustilanteessa taltioitu Nagra3-kelanauhurille. Nauhuri käyttää analogista magneettinauhaa, johon ääniraita tallentuu monoraitana.

Itse tuotannossa oli suuria ongelmia kuvauspaikkojen "aitojen" äänien kanssa. Tästä syystä elokuvaa on jouduttu osin jälkiäänittämään. Muutoin elokuvassa kuuluisi jatkuvasti Eclairin epätasainen moottorin käyntiääni tai kuvauspaikan ohi ajavat mopot.

Kelanauhoja on ostettu käytettyinä kirpputoreilta, edulliseen 2 euron kappalehintaan. Elokuva on kuitenkin leikattu täysin nykyisellä digitaalisella kalustolla. Sen sijaan seuraava tuotantoni leikataan käsin ‒ mikä on oikeaoppinen tapa tässä genressä.

Tuotanto

Näen elokuvan historian syklisenä prosessina, jossa varhaisemmat muodot jatkuvasti kertautuvat.

Kaikki tyylisuunnat on jo keksitty. Siksi haluan luoda elokuvissani menneisyyteen poijuttuvan tulevaisuuskatseen. Kiviharjun Kuva ja Ääni syntyi tarpeesta tehdä oman näköisiä nostalgiakuvauksia.

Isoisäni Sameli Rikhard Kiviharju toimi pienen kyläyhteisön valokuvaajana 1920- ja 1930-luvulla. Kamerakalustonsa pappa hommasi Amerikan matkoilta.

Kaikissa Papan ottamissa valokuvissa on leima ”Kiviharjun Kuva ja Ääni”. Tuon leiman otin Kiviharjun Kuvan ja Äänen logoksi.

Pyöritän Kiviharjun Kuvaa ja Ääntä jo toisessa polvessa ‒ ja olen ylpeä pappani perinnöstä.

Modernisoituva Suomi

Mukava mokumentti ‒ Modernisoituva Suomi

Ohjaaja / käsikirjoittaja: Juha Kiviharju. Kuvaaja: Juha-Matti Laurila. Kesto: 9 min.

Genre: valistuselokuva. Tuottaja: Kiviharjun Kuva ja Ääni. Ensi-ilta 15.3.2014.

Juha Kiviharju on nyt tehnyt Kokkolassa oman lyhärinsä nimeltä Modernisoituva Suomi. Aiheenakin on Kokkola, mutta viehkolla kierteellä. Vanhoja uutisfilmejä ja myöhempiä television alkuaikojen tietoiskuja muistuttavalla tyylillä elokuva kertoo Kokkolasta osana kovalla vauhdilla ”modernisoituvaa Suomea”.

Elokuva on tietysti kuvattu mustavalkoisena, vieläpä 16-millin filmille. Koosteen kuvausjälki on saatu näyttämään ”aidolta”, vanhalta arkistomateriaalilta. Ajan hammas on käsin kosketeltavana läsnä: filmi katkeilee, ylivalottuu ja pyörii välillä tyhjää ”kuvaportissa”. Modernisoituvassa Suomessa kameran eteen on tuotu urheilutapahtumia, pikkukaupungin väkeä, isäntiä, renkejä, piikoja ja marjastavia lapsia. Kovin tutulta kuulostava selostajanääni puhuu kansanvalistajan opettavaisuudella. Kertoja käyttää tarkemmin täsmentymättömän aikakauden vanhahtavaa kieltä herkullisen osuvasti.

Monipuolinen ”löydetty” filmimateriaali saa rinnalleen taitavasti toteutettuja ja ihastuttavan simppeleitä animaatioita, joilla selostus havainnollistaa modernisoituvan maailman rientoa. Viitseliäs esillepano vakuuttaa ja huvittaa. Kiviharjun Modernisoituva Suomi on ”mokumentti”, aidolta dokumentilta näyttämään pyrkivä fiktio. Näitä ei meillä ole kovin paljon harrastettu ehkä televisiosketsejä lukuun ottamatta.

Maailmalla vanhahtavaa arkistomateriaalia mukailevassa lajityypissä tunnetaan uusiseelantilaisten Peter Jacksonin ja Costa Botesin Forgotten Silver (1995). Aivan omalajistaan vanhaa elokuvailmaisua tavoittelee kanadalainen Guy Maddin surrealistisissa fiktioissaan (Careful, 1992) ja ”dokumenteissaan” (My Winnipeg, 2007). Maddin teki myös lyhytelokuvan Heart of the World (2000), jossa hän käytti iskevästi hyväksi 20-luvun neuvostomontaasin ja saksalaisen ekspressionismin keinoja.

Kiviharjun ohjaustyö on genren ulkomaisten edustajien tapaan komediallista, menneen ajan elokuvallisen esillepanon lempeää parodiaa. Lyhytfilmi on tavallaan aikakone, sillä siinä selostaja tietää tulevaisuuden muutoksista enemmän kuin haastateltavat. Fantasian puolelle mennään etenkin lopussa, kun uuden ajan kotkotukset, kuten värifilmi, tunkeutuvat kansalaisten turvallisen ”mustavalkoiseen” maailmaan.

Elokuvassa on onnistunut idea ja kekseliäs toteutus. Muutamia tahattomiakin anakronismeja aikatasojen leikkiin on jäänyt, kun nykyhetken hiustyylit ja korut pilkistävät muutamista kuvista. Loppukohtauksen surrealismi tulee filmiin hiukan töksähtävänä kärjistyksenä. Siihen saakka Modernisoituva Suomi onnistuu kutkuttamaan mielihyvähermoja hienovaraisemmalla tyylitajulla.

Hannu Björkbacka

Sauna Seeker 2012

What happen when Finnish man try to find sauna in Melbourne, Australia?

Sauna Seeker is short documentary film about Finnish manners and culture, mixing history and present.